Anything is Possible! Chapter 14

Harry
Maanantai aamu

Istuimme keittiössä Elenan kanssa syömässä aamupalaa.
Muut eivät olleet vielä heränneet.
Elena oli aivan hiljaa. Eilisen jälkeen hän oli ruvennut käyttäytymään oudosti, kuin hänen mieltään olisi painanut joku.
Pitkän hiljaisuuden jäkeen kysyin:
“Hey, is everything alright? You look worried.”
“Yeah, I’m fine,” hän vastasi.
Näin silti ettei näin ollut. En kerennyt kysellä enempää koska Emma ja Zayn tuli keittiöön.
Tunnelma oli kurja ja olimme vain hiljaa.
Aloin olla hieman huolestunut Elenasta joten kysyin häneltä uudestaan:
“Are you sure you’re ok? I can see that something bothers you.”
“When I say I’m fine, I’m fine!” hän huudahti ja lähti juoksien yläkertaan.
Ennen kuin Emma ja Zayn kerkesi sanoa mitään juoksin hänen perässään yläkertaan ja löysin Elenan kävelemässä edestakaisin vierashuoneessa.
Kun menin hieman lähemmäs, näin että hänellä oli valunut pari kyyneltä.
Menin hänen luokseen sanomatta mitään ja kiedoin käteni hänen ympärilleen.
Annoin hänen itkeä rintaani vasten ja hetken kuluttua kun hän oli hieman rauhoittunut sanoin hänelle:
“You know, you can tell me everything.”
Hän oli hetken hiljaa ennen kuin vastasi:
“If I tell you, you think I’m silly.”
“No, I don’t. So what it is?”
“It’s the fans…” hän huokaisi ennen kuin jatkoi: “I just can’t stand the hate they sent me.”
“They’re just jelous. Don’t believe what they say.”
“Yeah, I know, but I’m not like Emma, strong and don't bother what other people think about you. I don’t know can I take this anymore…”
Katsoin vain häntä ja päässäni pyöri monet ajatukset.
“So… are you gonna break up with me?” kysyin varovasti ja toivoen että hän sanoo ei.
“No! no!” hän huudahti.
Huokaisin helpotuksesta sillä en tiedä mitä tekisin jos hän lähtisi.
“I’m not going to do that. I just don’t know what what to do…” hän jatkoi.
“Hey always remember that you have me, Emma and the others. We’ll always be your side, no matter what happens. Don’t listen to them. You’re the most beautiful girl I have ever seen.”
Hänen huulensa kaartui pieneen hymyyn ja hän käänsi katseensa maahan.
“Promise me, you always remember that,” sanoin ja laitoin käteni hänen leukansa alle jotta hän katsoisi minuun.
“I promise,” hän kuiskasi.
Painoin huuleni hänen huulilleen ja hänen kätensä kietoutui kaulani ympärille.
Suutelimme hetken aikaa kunes erkaannuimme toisistamme.
“Sorry for yelling at you earlier.”
“Don’t worry abot that,” vastasin ja hän painoi vielä huulensa huulilleni. Kun hän erkaantui hän rupesi kaivamaan laukkuaan.
“What are you doing?” kysyin.
“I’m going for a walk. I have to clear my thoughs.”
“I can come with you if you want,” tarjouduin mutta hän vastasi:
“If you don’t mind , I go by myself..”
“Okey, but don’t be long.”
Annoin hänen vaihtaa vaatteet rauhassa ja menin takaisin keittiöön ja otin puhelimeni pöydältä ja twiittasin. Hetken kuluttua ulkoovi pamahti ja tiesin että Elena lähti.
Emma tuli keittiöön ja kysyi:
“Where Elena went?”
“She went for a walk,” vastasin.
“I’m going with her,” hän sanoi ja ennen kuin kerkesin sanoa mitään hän olikin jo ulkona.

Emma

“She went for a walk,” Harry vastasi.
“I’m going with her”, sanoin ja juoksin pihalle. Hän ei ole voinut keretä kauas ja minulla oli hänelle asiaa. Pihassa näin Zaynin joka oli hakemassa postia.
“Where are yo going?”hän kysyi.
“To find Elena. Did you see witch way she went?”
“She went to the left. But are you sure you should go alone?”
“Okey, thanks. And don’t worry, I don’t be over half an hour and I call you if something happens.”
“Okey, be careful!” hän vastasi ja antoi nopean suudelman ja lähdin Elenan perään.
Kävelin noin kymmenen minuuttia enkä nähnyt jälkeäkään Elenasta. Soitin hänelle mutta hän ei vastannut. Hän oli varmaan unohtanut ottaa puhelimensa mukaan.
Käännyin takaisin päin ja jäin istumaan matkan varrella olevaan puistoon.
Kun heräsin aamulla oloni oli todella kurja mutta se että minulla oli Zayn rauhoitti minua.
Yritin työntää kurjan olon ja Tommin pois mielestäni, ja aika hyvin onnistuinkin siinä.
Kun 25 minuuttia oli kulunut, ajattelin lähteä takaisin päin. Nousin ylös ja kun olin kerennyt ottaa kaksi askelta, jähmetyin paikoilleni kun kuulin erittäin tutun äänen:
“Minnes sitä ollaan menossa?”
En vastannut mitään, vaan lähdin juoksu askelin poispäin ja kaivoin puhelimeni taskusta jotta voisin soittaa Zaynille.
Juuri kun painoin soita nappia joku otti kädestäni kiinni ja käänsi minut ympäri ja samalla puhelimeni tippui maahan.
“Hei mihin sulla on kiire? Mulla on ollu sua ikävä,” Tommi sanoi ja tuli aivan kiinni minuun.
Yritin irrottautua hänen otteestaan mutta hän oli liian vahva.
“Päästä irti!” huusin, mutta minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia häntä vastaan.
Yhtäkkiä rupesi kuulumaan vaimeaa huutoa. Se kuullosti aivan Zaynilta.
Sitten älysin että se kuului maassa olevasta puhelimestani.
Kun Tommikin älysi tämän, hän otti sen äkkiä maasta ja rupesin huutamaan:
“Zayn! Zayn! Help!” jotta hän kuulisi minut ennen kuin Tommi sulkisi puhelimen.
Tommi oli hetken paikoillaan, kuin miettien mitä nyt tekisi ja yhtäkkiä hän alkaa raahaamaan minua tietä pitkin.
Yritän vastustella mutta siitä ei ole mitään apua.
Saavuimme valkoisen pakettiauton luokse ja juuri kun Tommi on työntämässä minua sisään autoon alkaa kuulua huutoa.
Zayn on juoksemassa tännepäin ja vähän hänen perässään Elena.
“Zayn!” huudan takaisin.
Tommi saa minut juuri laitettua auton oven kiinnu kun Zayn on ihan auton vieressä ja he rupevat tappelemaan. Hetken kuluttua Tommi lyö Zaynia niin että hän kaatuu maahan.
“Zayn!” huudan ja yritän saada ovea auki mutta se on lukossa.
Kyyneleet valuvat silmistäni kun Tommi hyppää kyytiin ja ajaa pois.
Viimeisenä näen kun Zayn yrittää nousta ylös ja lähteä perään mutta se on jo liian myöhäistä.
Kiedon käteni jalkojeni ympärille ja rupesin muistelemaan kaikkea mitä olin kokenut Zaynin kanssa tänä lyhyenä aikana ja Elenaa ja kaikkea.
“No sano nyt jotain,“ Tommi sanoi kun olimme ajaneet hetken.
En vastannut hänelle.
Hetken kuluttua hän jatkoi.
“On tääkki ollu reissu. Ensin pitää seurata teitä Lontooseen. Sit vaania keikkabussin luona ja vähän kaikkialla muuallakin. Tiiätsä ilman niitä tää ois ollu paljon helpompaa…”
“Hetkinen?” huudahdin kesken lauseen kun palaset loksahti kohdalleen.
“Se oli sä joka otti ne kuvat sieltä keikkabussista ja kerroit sille lehelle!”
“No mä tarvitsin rahaa. Ei kai sitä nyt ilman ruokaa voi elää,” hän vastasi takas.
Hän jatkoi kertomista mutta minua ei kiinnostanut vaan jatkoin raikkaitten ihmisten muistamista.
Kun olimme ajaneet noin 20 minuuttia alkoi kuulua poliisiauton ääni.
Katsoin takaikkunasta ja näin poliisiautot kaukana takanamme.
Kuulin Tommin mutisevan jotain ja hän kiihdytti vauhtia.
“Hei hidasta vähän! Sä tapat meijät kummatkin tätä vauhtia!” huusin mutta Tommi ei kuunnellut.
Poliisit olivat silti takanamme vaikka menimme kovaa ja rukoilin tuolissani ettemme törmäisi mihinkään.
Tuntui kuin olisimme ajaneet kuinka kauan kun yhtäkkiä Tommi rupesi huutamaan.
Seuraavat hetket menivät kuin hidastetusta elokuvasta.
Yhtäkkiä auto nykäisi kovaa joka johtui siitä kun Tommi painoi jarrua ja samalla kuului aivan järettömän kova pamaus ja auto rupesi pyörimään ympäri. En pysynyt laskuissa mukana monta kertaa mutta ainakin kaksi. Auto silti pysähtyi pysähtyi oikein päin ja sydämmeni hakkasi tuhatta ja sataa ja ympäsriltämme rupesi kuulumaan poliisiautojen ja ambulanssien ääniä.
Tunsin kun päätäni särki ja kun koskin otsaani siinä oli iso viilto. Siihen oli todennäköisesti lentänyt joku. Tommi ei liikkunut joten hänelle oli varmaan sattunut jotain.
Yritin avata turvavyöni ja monen yrityskerran jälkeen sain sen auki.
Nousin tuoliltani ja kun nousin jalkani eivät kantaneetkaan vaan lysähdin takaisin istuimelleni.
Ajajan ovi avattiin ja joku mies rupesi ottamaan Tommia pois autosta.
Minun olisi tehnyt mieli huutaa koska kipu oli vain kasvanut tässä ajassa.
Hetken kuluttua minun puoleinen ovi saatiin auki ja kaksi miestä alkoi varovasti minua nostamaan pois. Yhtäkkiä kuului huutoa jostai ja hetken päästä tutut kädet oli ympärilläni.
“Emma! Thank god you’re alright!” Zayn huudahti ja halasi minua ja suuteli hiuksiani.
Kun katsoin häntä, hänen huulestaan valui verta ja poskessa oli myös joitain ruhjeita.
“Zayn, you’re hurt,” sanoin.
“No they’re just little bruises,” hän vastasi ja halasi minua uudestaan.
“I was so worried,” hän sanoi vielä.
Hetken kuluttua yksi miehistä sanoi:
“Excuse me , but we have to take her to hospital to patch up that wound.”
“I’m comig with her,” Zayn sanoi.
Kun nousin seisomaan tasapainoni petti ja melkein kaaduin mutta Zayn sai minut kiinni.
“Let me help you,” hän sanoi ja nosti minut ja kantoi ambulanssiin.
Ambulanssista en muista paljoa mitään muuta kuin sen että Zayn piti koko matkan minut sylissään.
Taisin jossain vaiheessa mennä tajuttomaksi koska seuraavan kerran heräsin sairaalapedistä ja kaikki olivat huoneessa. Zayn, Elena, pojat, Eleanor ja Danielle.
“Finally! I was so worried!” Elena huudahti ja tuli luokseni ja halasi minua ja kaikki muut teki samoin.
“So what happend?” kysyin.
“When the police were chaseing you, they put spike strip on the road and the car tires burst and becouse your speed was so fast, I guess Tommi probably lost control of the car,” Liam selitti.
Kun sairaanhoitaja tuli huoneeseen hän ilmoitti että voisin lähteä heti sillä mitään vakavaa ei ollut tapahtunut. He sanoivat että minun pitäisi ottaa rauhallisesti pari seuraavaa päivää.
Kello oli jo kaksitoista illalla kun saavuimme poikien luokse. Olin siis nukkunut aika kauan sairaalassa, mutta silti minua väsytti jo nyt.
 Zayn vaati että hän kantaa minut sisälle sillä hän ei halunnut että rasitan itseäni.
Annoin melkein heti periksi sillä olin niin väsynyt.
Hän nukkui vieressäni senkin yön.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
En tiiä oliko hyvä, mutta toivottavasti! :D Ja kysyn tässä että haluisitteko ens osaan enemmän Zaynistä ja Emmasta vai Harrysta ja Elenasta? :)