tiistai 17. huhtikuuta 2012

Anything is possible! Chapter 3

Tiistai (Emma)

Olimme vain koko yön puhuneet siitä kun Elena tapasi Harryn ja kaikesta muusta mahdollisesta.
Heräsimme joskus kymmenen aikaan, ja puolen päivän aikoihin kun olimme hotellihuoneessa ihmettelimme kun joku koputti oveemme.
Menimme avaamaan ja siellä oli joku hotellin työntekijä jolla oli kirjekuori kädessä.
Hän antoi kirjekuoren meille, ja sanoi että se oli tullut tänä aamuna.
Kun avasimme sen siellä oli kaksi backstage passia keskiviikon keikalle.
Olimme aivan innoissamme!
Olimme suunnitelleet menevämme tänään One directionin nimmareitten jakoon, ja päätimme silti mennä, vaikka saisimme nimmarit keskiviikkonakin.


Seisoimme kauppakeskuksen edessä ja se oli aivan täynnä ihmisiä.
Menimme sisälle ja siellä  oli ainakin kymmenen kertaa enemmän ihmisiä.
Iloinen puheensorina kuului kaikkialta.
“Okei. Meillä voi vähän kestää ennen ku päästään poikien luo,” sanoin.
“No joo!” Elena sanoi. “No ei kai tässä muu auta ku mennä jonon perälle.”
Kaikki oli aivan fiiliksissä.
Jostain kuului kun jotkut lauloi what makes you beautifulia.
Jokainen halusi nähdä edes vilauksen pojista.
En voi väittää että itse en olisi todella innoissani!
Yhtäkkiä alkoi kauhea kiljunta. “Pojat tais tulla!” huusi Elena kiljunnan läpi hymyillen.
Olimme sen verran kaukana että emme nähneet heitä vielä.
Mitenköhän kauan tässä menee? Kun katsoin taaksemme, siellä oli suurin piirtein saman verran ihmisiä kuin edessämme.

Jono kulki itse asiassa aika nopeasti.
Faneilla ei ole kauaa aikaa jutella pojille, koska turvamiehet työntää heitä eteenpäin, jotta kaikki ehtii nähdä heidät.
Enää ei ole montaa jäljellä ennen kuin on meidän vuoro.
Ensin näin Harryn. Hän oli ensimmäisenä. Seuraavana oli Louis, sitten Liam, Niall ja Zayn.
Mielestäni Zayn on ollut aina parhaimman näköinen, ja nyt kun näin hänet luonnossa, hän on vielä paremman näköinen!
Palasin todellisuuteen kun Elena veti kädestäni.
Oli meidän vuoro! Huomasin vasta nyt kuinka hermostunut olin.
Elena meni edeltä, ja kun Harry käänsi päänsä meihin päin hän huudahti:
“Hi Elena!” hymyillen, suupielet korvissa.
Tässä vaiheessa kaikkien poikien päät kääntyi meihin päin.
“It’s really nice to see you again!” Harry jatkoi.
“Actually he’s really glad to see you”  Louis huudahti.
Harry katsoi Louisia murhaavasti, ja kääntyi meihin päin.
“But anyway! You must be Emma!” Hän sanoi minulle.
“Yes, I am.” sanoin hieman hymyillen.
Harry otti kirjamme signeerattavaksi. “Well, why you bother to come here ‘couse you would get our autographs tommorrow without queuing?” Harry kysyi.
“Well, this is on my to-do-list too!” Elena sanoi naurahtaen.
“Oh…Okey!” sanoi Harry naurahtaen.
Hän otti minun kirjani ja signeerasi sen.
“Thanks” sanoin. “You’re welcome,” Harry sanoi.
Elena oli jo Liamin kohdalla kun Harry huusi vielä hänelle:
“Elena! Can’t wait tommorrow!”
“Yeah! See you then!” Elena sanoi takaisin hymyillen.
Kun Louis sai kirjoitettua nimmarinsa hän sanoi: “See you later Gorgeous!”
“See ya!” sanoin naurahtaen takaisin.
Miten minusta tuli näin tollo! Hihittelen ja nauran vaan kaikelle.
Nyt Liam sai kirjoitettua nimmarinsa ja sanoi: “There you go!”
Elena oli jo saanut kaikilta pojilta nimmarit kun menin Niallin kohdalle.
 Hän kirjoitti nimmarinsa nopeasti ja antoi kirjani Zaynille.
Kun katsoin häneen, hän katsoi myös minua ja hymyili hieman. Jalkani meinasi pettää alta!
Hän kirjoitti nimmarinsa, ja siinä kesti jostakin syystä kauemmin kuin tavallisesti.
Ah, hän oli niin hyvännäköinen! Ajatukseni alkoi taas laukata, ja havahduin todellisuuteen vasta kun kuulin hänen äänensä:
“Here you are!” Hän ojensi kirjani hymyillen, ja kun otin sen vastaan kätemme hipaisi toisiaan.
Sydämmeni pysähtyi hetkeksi. Katsoin häneen ja hänkin katsoi minuun.
Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt.
Tunsin kun joku työnsi minua eteenpäin.
Havahduin ja katsoin sivulle, ja huomasin että olin jonontukkeena.
Käännähdin vielä Zaynin puoleen ja hymyilin vielä hänelle ennen kuin lähdin.
TYHMÄ! Olisitsä voinu sanoo vaikka: “Bye!” tai “See you tommorrow!”, ajattelin.
Kun olin Elenan luona, käännyimme vielä poikiin päin, ja he vilkutti meille hyvästiksi, ja vilkutimme takaisin. Zaynin ja minun katseeni kohtasi vielä viimeisen kerran.
Menimme ulos kauppakeskuksesta ja vähän kauempana katsoimme nimmareita.
Kun avasin kirjankannen siellä oli lappu jossa luki:
You’re beautiful! Never stop smiling. See you tommorrow!  Zayn Xx





sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Anything is possible! Chapter 2

“Well, now it has been experienced. Breakfast in Starbucks!” sanoin Harrylle.
Hänen kanssaan on niin helppo puhua. Aluksi olin kyllä aika hermona.
Tuntuu että olisin etuoikeutettu kun sain puhua hänen kanssaan ja saati sitten istua hänen kanssaan Starbucksissa!
“What else is in your to-do-list here in London? ” kysyi Harry.
“Now when you asked, we’re coming to your consert on Wednesday,” sanoin. “Oh, really?” sanoi Harry hymyillen.
“Who is coming with you?”
“I’m coming with my friend, Emma.” Sitten muistin hänet. Aloin kaivaa hieman hätäisesti laukkuani, etsien kännykkääni.  Harry huomasi että jokin oli vialla.
“What’s wrong?”
“Well, I forgot that my friend is in the hotel, and I promesed that i won’t stay long…. Oh no! It’s 11! I’m really sorry but I have to go. It was really nice to see you!” sanoin surullisena.
“Ok. Yeah, it was really nice to see you too, and i would like to see you again, so to make sure that, i’m gonna give you backstage passes to that consert!” Harry sanoi.
Suuni suurin piirtein loksahti auki. Ensinnäkin siitä että Harry haluaa nähdä minut uudelleen ja että pääsemme näkemään kaikki pojat! Emma tulee niin yllättymään!
“Really?” sanoin ihmeissäni. “Yeah, Sure! I can send them to your hotel.”
“Thank you really, really, really much!” sanoin vieläkin hämmentyneenä.
Annoin hänelle hotellimme osoitteen. “Now  I really have to leave.”
Nousimme ja lähdimme ovelle. Ulkopuolella käännyimme vielä toisiimme päin.
“Well, see you on Wednesday I guess,” sanoin.  “Yeah, see you later. You can come couple of hours earlier there to watch soundcheck and stuff.” Harry sanoi.
“Ok. Cool! Can’t wait that Emma hears about this. She will be so suprised!” sanoin iloisesti.
Harry hymyili ja sanoin naurahtaen: “You’re not gonna ask me an autograph?” Naurahdin hieman.
“I guess I should ask that so Emma believes me! So would you give me that?” kysyin.
“Yeah of course!”
Kaivoin laukkuani ja löysin sieltä paperia ja kynän. Ojensin ne hänelle ja hän kirjoitti nimmarinsa.
“Thank you”  sanoin. “Now I really have to run!” Sanoin.
Harry tuli vielä hieman lähemmäksi. Sydämeni alkoi hakkaamaan kovempaa. Hän levitti kätensä ja halasi minua.  Henkeni salpaantui. Mä halaan Harrya! One directionista! Vastasin halaukseen. Hetken kuluttua hän irrotti otteensa.
“See you on Wednesday!” Hän sanoi hymyillen ja lähti kävelemään toiseen suuntaan.
Kesti hetken ennen kuin tulin takaisin tähän maailmaan ja sain ajatukseni selväksi.
Sitten muistin, Emma odottaa! Lähdin melkein juosten hotellia kohti.

(Emma)
Missä ihmeessä Elena on! Kello on jo 11.20.
Heräsin puoli kymmeneltä ja siitä on jo melkein 3 tuntia kun Elena lähti. Naurahdin hieman. Aivan hänen tapaistaan. Yleensä hänellä menee aivan ajan taju.
Hetken kuluttua Oven takaa alkoi kuulua hieman kolinaa ja ovi avautui.
“Emma!! Sä et ikinä usko mitä mulle on tapahtunu!”
Elena juoksi sängylleni jolla makasin ja hyppäsi viereeni.
“Hei rauhoitu! Hengitä!” Nauroin. Elena oli kuin pyörremyrsky.
“Okei okei. Huonot vai hyvät uutiset eka?”
“No huonot vaikka eka, “ sanoin. Elenan ilme vakavoitu.
“Jennan mummo kuoli joten sen täyty lähtee Suomeen ja me ei voidaakkaan mennä niille.”
“Sehän on kamala!” sanoin hieman kauhuissani. “Niimpä. Mut sanoin että se ei haittaa, et me vaihetaan liput aikaisemmalle lennolle.”
“Okei, no ennen kun tunnelma ei oo ihan maassa nii kerros sitte ne hyvät uutiset,” sanoin.
Elenan ilme muuttui täysin. “Sä et ikinä arvaa keneen mä törmäsin kadulla!”
Katsoin häneen kysyvästi.
“Harry Stylesiin!” Elena suurin piirtein pomppasi kattoon!
“Mitä! Nyt kyllä huijaat!” sanoin ihmeissäni.
“En todellakaan! Mä voin vaikka todistaa sen.” Hän kaivoi laukkuaan ja otti sieltä jonkin paperilapun. “Kato! Itse Harry Stylesin kirjottama nimmari.” Katsoin suu auki lappua.
“Nyt kyllä kerrot kaiken!”
“Hei ootas nyt! Ei siinä vielä kaikki.” Näytti että Elena räjähtäisi kohta.
“Kerro!”
“Harry anto meille backstagepassit sinne Keskiviikon keikalle!”
Nyt oli minun vuoro pompahtaa kattoon.
“Ei oo totta!” “Niimpä! Se lähettää ne myöhemmin tänne hotellille.” Elena sanoi.
Me vaan hypimme hetken sängyllä onnessamme. “Mut nyt kyllä kerrot kaiken mitä tapahtu!”

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Sori kesti hieman ennenku sain tehtyy tän toisen osan! Ja tässä saattaa olla aika paljon kirjotusvirheitä, joten toivottavasti ymmärrätte! :D Hope you enjoy!